Uusi tapetti tuo kotiin aivan uudenlaista ilmettä ja on melko edullinen tapa saada kodissa tai vaikkapa bänditiloissa aikaan yllättävän suuri muutos. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä muusikoiden makuun sopivien tapettien…
Tapahtumarajoitukset koronan aikaan
Korona on ollut myrkkyä tapahtuma-alalle. Maaliskuussa 2020 kaikki tapahtumat peruttiin ja maiden rajat alkoivat sulkeutua. Monet muusikot ja muu kiertuehenkilökunta joutuikin tilanteeseen, jossa omaa toimeentuloa piti miettiä tarkkaan. Tilanne ei…
Tekijänoikeusluvat verkossa esitettävään konserttiin
Vuoden 2020 koronapandemia on tehnyt Internetissä esitettävien konserttien pitämisestä suosittua. Kokoontumisrajoitukset valtionjohdon taholta ovat estäneet perinteisten konserttien järjestämisen, joten artistit ovat innostuneet esiintymään tyhjille katsomoille, mutta runsaille katsojamäärille striimaamalla konsertin…
Festivaalin järjestäminen
Monet haaveilevat oman festivaalin järjestämisestä. Sinne voi palkata juuri sellaisia yhtyeitä kuin haluaa ja festivaalin voi pitää haluamassaan paikassa. Vaikka idea kuulostaakin hienolta, vaatii se paljon työtä ja myös suuren…
Suosikkibändin fanittaminen
Monella on varmasti oma suosikkiartistinsa tai suosikkibändinsä. Mitä fanittamiseen sitten oikein kuuluu ja miten se ilmenee musiikin kuuntelijoiden k
Miten laittaa oma bändi kasaan?
Monet ihmiset nauttivat musiikista vapaa-ajallaan. Musiikkia kuunnellaan niin kotona, bussissa, harrastuksissa ja toiset kuuntelevat musiikkia jopa töitä tehdessään. On jokaisen omien mieltymysten mukaista, minkälaisesta musiikista pitää. Joku rakastaa rokkia, toinen…
Valokuvaaminen musiikkitapahtumissa
Kun lähtee katsomaan musiikkikeikkaa tai kesäfestareita, monia haluaa varmasti ikuistaa valokuvia suosikkiartististaan tai -bändistään. Keikoilla kuva
Yleisiä vinkkejä festareita varten
Kun lähtee kuuntelemaan musiikkia hämyiselle klubille tai ulkoilmafestareille, on hyvä ottaa huomioon muutamia asioita, joilla varmistat onnistuneen t
Musadiggarin tunnustukset
Minä rakastan musiikkia. En sillä tavalla, että aika ajoin kävisin klassisen musiikin konserteissa ja soittaisin klarinetilla Beethovenia. Tai sillä tavalla, että edes ihailisin pop-musiikin modulaatioita ja toisen ja kolmannen säkeistön…
Ensikertalaisen konserttiopas
Konsertissa käyminen sivistää – vai miten se menikään. Konsertissa käyminen tai käymättä jättäminen on jokaisen oma valinta, mutta konsertti voi olla upea ja ainutlaatuinen kokemus sellaiselle ihmisille, joka ei ole…
