Kun lähtee katsomaan musiikkikeikkaa tai kesäfestareita, monia haluaa varmasti ikuistaa valokuvia suosikkiartististaan tai -bändistään. Keikoilla kuvaamisessa on kuitenkin joitain määrättyjä sääntöjä, joita tulee noudattaa. Lisäksi on jotain sääntöjä, joita ei ole kirjattu mihinkään, mutta on hyvien tapojen mukaista noudattaa niitä. Mistä sitten tietää, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei? Voiko keikalle ottaa järjestelmäkameran mukaansa? Entä voiko bändiä kuvata eturivistä salamavalon kera? Onko hyväksyttyä ottaa selfie kesken keikan? Lue tästä artikkelista parhaat vinkit valokuvaamiseen keikan aikana, joilla varmistat onnistuneen keikkakokemuksen, ja saat myös itsellesi mukavia muistoja valokuvien muodossa.
Moni haluaisi varmasti ottaa keikalle mukaan järjestelmäkameran, jotta kuvat onnistuisivat mahdollisimman hyvin. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä yleensä keikkojen ja festareiden säännöissä kielletään järjestelmäkameroiden käyttö. Niiden mukana kantaminen ei muutoinkaan ole järkevää, sillä ihmisiä on yleensä keikoilla paljon ja voi olla muutoinkin ahdasta. Kamera saattaa tippua helpolla ja se houkuttaa myös pitkäkyntisiä. Kannattaa siis suosiolla jättää arvokas järkkäri kotiin. Älypuhelin löytyy nykyisin jokaiselta ja parhaissa puhelimissa kamera onkin riittävän hyvä, jotta myös keikalla saa taltioitua hyviä kuvia. Puhelimella siis pärjää mainiosti, mutta senkin käytössä on hyvä muistaa muutama tärkeä asia.
Keikkapaikan takaosissa voi tietysti kuvata suhteellisen huolettomasti. Salamavalon käyttöä kannattaa miettiä tarkkaan, sillä monia se saattaa häiritä. Jos olet katsomassa keikkaa eturivissä tai eturivin välittömässä läheisyydessä, ei salamavaloa kannatta käyttää. Bändiä tai artistia voi häiritä, mikäli kirkkaat valot räpsyvät silmien edessä vähän väliä. Keikoilla on monesti jo valmiiksi kirkkaita valoja, joten saat todennäköisesti ainakin suhteellisen hyviä kuvia esityksestä. Aina on kuitenkin vaarana, että kuva on epäterävä tai valoa ei kuitenkaan ole tarpeeksi, jotta kuvasta saisi selvää. Hyvä vinkki voikin olla, että käyttää videokuvausta. Vaikka ei olisikaan aikonut ottaa videopätkiä keikasta, niin monesti videokuva pysyy suhteellisen terävänä, tai ainakin osa siitä. Kun otat vaikkapa 10 sekunnin videopätkän esityksestä, niin ainakin joku kohta siitä on tarkka, ja voit ottaa siitä näppärästi kuvankaappauksen. Näin voit valita kohdan, josta haluat valokuvan ja sen voit sitten halutessasi jakaa vaikkapa sosiaalisen median palveluun, kuten Instagramiin tai Facebookiin.
Kannattaako sitten koko keikan ajan kuvata älypuhelimellaan? Jokuhan voisi saada ajatuksen taltioida koko keikka, jotta siitä jäisi mahdollisimman paljon muistoja. Tämä ei missään nimessä ole fiksua, sillä silloin menee itseltä ohi koko musiikkielämys. Jälkeenpäin voi kyllä katsella keikkataltiointia, mutta paljon mukavampi muisto on se, että on katsonut keikan ihan omin silmin. Sellaista muistoa ei löydykään mistään. Lisäksi monet artistit ja bändit paheksuvat sellaisia ihmisiä, jotka vain seisovat paikallaan ja kuvaavat älypuhelimellaan koko keikan ajan. Musiikin esittäjiltäkin katoaa tunnelma ja fiilis, kun yleisö ei ole mukana.