Kun lähtee katsomaan suosikkiyhtyeensä tai -artistinsa keikkaa, on hyvä miettiä tarkoin mitä kannattaa pukea päälle. Vielä on tietysti asia erikseen,
Mitä ottaa mukaan musiikkitapahtumiin
Kun lähdet musiikkitapahtumaan, niin on hyvä miettiä mitä tarvitset mukaan, jotta varmistat hyvän musiikkielämyksen. Toki jotkut ottavat mukaansa vain
Oulun Qstock
Qstock järjestetään Oulussa ja festari on vakiintunut ja ottanut oman paikkansa Suomen festarikesässä. Ensimmäinen Qstock järjestettiin vuonna 2003, j
Ruisrock Suomen Turussa
Ruisrock on yksi perinteisimmistä festivaaleista Suomen kesässä. Festarit järjestetään Suomen Turussa ja ensimmäinen Ruisrock pidettiin jo vuonna 1970
Battle Beast
Battle Beast voi olla monelle uusi tuttavuus Suomen musiikkiskenessä, mutta bändillä on siitä huolimatta takanaan jo monen monta vuotta musiikillista
