Posted in Parhaat vinkit musiikkitapahtumiin

Miten pukeutua onnistuneesti musiikkitapahtumiin?

Miten pukeutua onnistuneesti musiikkitapahtumiin? Posted on 9th elokuu 2019

Musiikkitapahtumaan pukeutuminen ei aina olekaan niin yksinkertaista. Monet jäävätkin sormi suussa tuijottamaan vaatekaappia, aivan kuin siellä ei mitään puettavaa olisikaan. Aivan ensimmäiseksi musiikkitapahtumassa (oli kyse sitten festareista, konsertista tai oopperasta) tulisi aina noudattaa pukukoodia, jonka tapahtumanjärjestäjä on antanut. Jos oopperassa katsojia kehotetaan pukeutumaan esimerkiksi iltapukuun tai smokkiin on tällöin järjestäjän toivomusta järkevää noudattaa. Festaritapahtumissa taas pukeutuminen on yleensä hyvin vapaata, mutta mielessä kannattaa aina pitää muutama vinkki, jotka auttavat helpottamaan oikean asukokonaisuuden valintaa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Mukavuus ennen kaikkea

Erityisesti musiikkitapahtumissa, joissa kävelyä on tiedossa paljon, mukavuus kannattaa asettaa pukeutumisessa aina etusijalle. Toisin sanoen uusien kenkien sisäänajaminen ei kenties ole paras vaihtoehto juuri festareille, sillä usko tai älä, saatat kävellä aivan huomaamattasi useita kymmeniä kilometrejä muutaman päivän aikana. Arvioi ennen kenkien valintaa, kuinka paljon aiot kävellä ja jos mahdollista, ota mukaan toinen kenkäpari. Jos taas luvassa on paljon istumista, kovin puristava mekko tai housut eivät välttämättä ole paras vaihtoehto.

Muista myös, että mukavuus ja tyylikkyys voivat myös kulkea käsi kädessä! Jos suuntaat musiikkitapahtumaan lastesi kanssa, voit tilata netistä tilaisuuteen sopivan asukokonaisuuden Ralph Lauren lastenvaatteet-osastolta, jonka mallistosta löytyy samalla sekä ajattoman tyylikkäitä että klassisia ja nuorekkaita asukokonaisuuksia niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lapsille.

Huomioi sää

Yksi tärkein vaatteiden valintakriteeri on pukeutumiskoodin ja mukavuuden lisäksi tapahtuman sää. Jos tapahtuma sijaitsee sisätiloissa, tällöin sääennustetta ei onneksi tarvitse tuijottaa kovin tarkasti, mutta ulkoilmatapahtumissa sää astuukin jo todella tärkeässä asemassa. Jos tapahtumaan on luvattu sadetta, mukaan kannattaa ehdottomasti varata sadetakki tai muu vedenpitävä takki. Erityisesti viileällä ilmalla on todella inhottavaa, kun märät vaatteet läpäisevät kylmyyttä ja tuulta, jolloin musiikista nauttiminen voi siinä kylmyydessä olla hankalaa. Varaa mukaan myös vedenpitävät kengät, jos taivas näyttää uhkaavalta tai sääennuste on luvannut rankkaa vesisadetta. Onneksi erityisesti festarikansasta löytyy asukokonaisuuksia jokaisen lähtöön, joten et varmasti tule tuntemaan oloasi epämuodikkaaksi tässä värikkäässä seurassa!

Hae inspiraatiota

Voit hakea inspiraatiota pukeutumiseen googlettamalla musiikkitapahtuman tai festivaalin nimen ja selailla edellisvuoden osallistujien kuvia. Tämä keino on loistava tapa saada nopeasti selville, minkä tyylisiä osallistujia musiikkitapahtumassa liikkuu ja millainen pukeutumistyyli niissä vallitsee. Voit myös kysyä apua ystäviltä tai läheisiltä tai voitte yhdessä kaveriporukan kanssa suunnitella myös samaa sävyä olevia asukokonaisuuksia tai asusteita, joiden avulla erotutte varmasti joukosta.

Valitse ne vaatteet, mistä itse tykkäät

Vaikka kaikki yllä mainitut vinkit ovatkin hyvä pitää mielessä, kaikkein tärkeintä on aina se, että tunnet olosi mukavaksi ja rennoksi omissa vaatteissasi. Valitse siis aina sellaisia vaatteita, joista oikeasti pidät (tietysti myös tapahtuman pukukoodia noudattaen). Toisin sanoen, jos esimerkiksi keltainen tai sininen väri ei ole sinun juttusi, ei sinun tarvitse pakottaa itseäsi näihin väreihin, jotka eivät mielestäsi sinulle sovi. Jos vaate tuntuu päällä epämukavalta tai sinulla on epäluulo siitä, tuletko viihtymään vaatteissa, valitse tällöin toinen asukokonaisuus. Älä myöskään pelkää muiden kommentteja tai katseita, varsinkin, jos tykkäät pukeutua huomiota herättävään tyyliin. Meillä jokaisella on oikeus pukeutua juuri niin kuin haluamme, tietysti muita ihmisiä loukkaamatta!

magnetism