Kun lähtee katsomaan suosikkiyhtyeensä tai -artistinsa keikkaa, on hyvä miettiä tarkoin mitä kannattaa pukea päälle. Vielä on tietysti asia erikseen, mikäli olet lähdössä musiikkifestareille, jotka saattavat kestää useamman päivän. Lue siis tästä, miten keikalle kannattaa varustautua, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä.
Moni varmasti haluaa pukea keikalle jonkin bändipaidan, varsinkin jos on kyseessä jokin rock – konsertti. Tämä onkin ihan hyvä ajatus, sillä siinä pääsee monesti itsekin hyvään tunnelmaan. Monilla rock – keikoilla näkee myös muiden, kuin esiintymässä olevan bändin, paitoja. Esim kotimaisella rock – keikalla on täysin hyväksyttyä pukeutua esimerkiksi Metallican tai Slayerin paitoihin. Kannattaa huomioida, että mikäli keikka järjestetään sisätiloissa, voi lämpötila nousta hyvinkin korkeaksi. Tällöin kannattaa pitää mielessään, että ei välttämättä kannata pukeutua ihan ykkösvaatekertaan. Juuri bändipaita voi olla hyvä valinta, tai sitten joku muu t – paita.
Farkut ovat hyvä ja toimiva valinta keikalle ja farkuissa on yleensä myös taskut, johon saat vaikkapa puhelimen talteen, eikä tarvitse erikseen kanniskella laukkua olallaan. Farkut ovat myös kestävät, joten ne eivät mene heti rikki, mikäli ne osuvat vaikkapa pöydän kulmaan. Farkut voivat myös olla hieman hiostavat, varsinkin jos aiot tanssia musiikin tahdissa, joten kannattaa miettiä millaiselle keikalle on menossa.
Festareille pukeutuminen on hieman helpompaa, kuin yksittäiselle keikalle. Toki siinäkin on muutamia asioita, joita pitää ottaa huomioon, varsinkin jos et ole aikaisemmin osallistunut festivaaleille. Yleensä kesäaikaan järjestettävät festarit houkuttavat naisia pukeutumaan mekkoon, mikä voi olla hyvä valinta, mikäli sää on lämmin. Miehet voivat pukeutua lämpimällä säällä hihattomaan kesäpaitaan, mutta ilman paitaa kuljeskelua ei yleensä katsota hyvällä.
Kenkävalinta keikalle on tärkeä, ollaanhan keikan aikana yleensä jalkojen päällä. Lenkkareiden tyyppiset kengät ovat hyvä valinta, ja jos tiedät että sinun täytyy kävellä tai seisoa pitkän aikaa, voi olla fiksua jättää korkkarit kotiin.